Hypomania, tule takaisin

Sekava olo.
En saa mitään aikaiseksi. On vaikea lähteä kotoa, vaikka koti ahdistaa. Olen sohvan oma. En jaksa, ei kiinnosta.
Ruoka ei maistu, nälkä on, mutta se ei haittaa. Olen kuullemma laihtunut. Hyvä! Ei haittaa, parempi vain.
Nukun huonosti, itken itseni uneen. TVn on oltava päällä ettei minua ahdista liikaa. Kun saan unen päästä kiinni, uni on pätkinäistä ja herään pieneenkin ääneen.

Nuorempi koirani Hippie, lähti kasvattajalle pennun tekoon, niinkuin sijoituskoira 'tehtäviin' kuuluu. Asunto on hiljainen. Masentaa. Ruusu, kohta 11v mummo doggo piristää, mutta tuntuu että sekin on vaan tiellä ja hän voisi paremmin jossain muualla.
Mistä tämä paska olo tulee? Äsken oli kaikki hyvin. Haluaisin hypomanian takaisin. Sen olon, että kaikki on hyvin. Ihan mitä vaan tapahtui ja pystyin tekemään päätöksiä.
Villa vauhdikkuus on uuvuttavaa ja aiheuttaa myös paljon harmia, pystyin toimimaan pitkästä aikaa 'normaalisti'.
Hoidin asioita, kävin taas hammaslääkärissä, leivoin, toteutin itseäni ja näin ystäviä. Kävin jopa pitkästä aikaa kameran edessä!

Tämä tippuminen oli melko nopea, huomaamaton. Yhtäkkiä huomasin, että itkin, kaikki ahdistaa, perse ei nouse sohvalta ja keksitään tekosyitä ettei tarvitse tehdä mitään. Kyllä, voin sanoa että on ikävä hypomaniaa, tai mikälie sekava jakso olikaan.

Viimeksi kun oli hyvä olla, oli halloween. Sain toteuttaa itseäni maskeeraus hommissa. Maski, minkä tein sai paljon positiivista palautetta ja olin siihen tyytyväinen.

Seuraavana aamuna oli taas paska olla ja tämä olo on tasainen.
Alkoholi maistuu, edelleen. Nothing new here. Vaikka juon ja käyn illanistujaisissa, vietän eniten aikaa tanssilattialla. Alkoholi haihtuu ja tämä tyttö pysyy kunnossa. Hän alkoholista ehkä enemmän kevyttä rentoutta kuin täyttä sekavaa humalaa. Vaikka olo on, että haluan unohtaa kaiken, en juo paljoa. Ehkä ihan tervettä.
Joka viikonloppu pitäisi olla menossa ja vaikka kolme päivää putkeen! Kyllä, ja vielä ilman seuraa. Olen mennyt todella monen oman 'rajani' yli viime aikoina. Tämä on yksi suurimmista kynnyksistäni. Kaupassa käyminen ahdistaa, vaatteiden osto ahdistaa, mutta baarin tanssilattialta minut vaan löytää. Sieltä saa hyvän olon. Hetkellisesti. Vapaudun.
Onneksi tämän kynnyksen ylityksestä on seurannut myös jotain hyvää. Olen tavannut ihmisen, joka tuntuu todella läheiselle. Olemme samalla aaltopituudella, jos näin voisi sanoa. On todella helppo olla hänen kanssaan.

Potkuraivari tekstiä koulusta

Oon tässä nyt rehellisesti pohtinut alan vaihtoa. Opiskelen siis ratsastuksenohjaajaksi koulutussopimuksella ja tämä on toinen kerta kun yritän tätä alaa. Oma jaksaminen oli viimeksi(vuonna 2013) syy miksi lopetin. Silloin siis opiskelin ihan normi oppilaana, koulussa ja elin asuntola elämää solussa. Hyi.

Pääsin opiskelemaan omaa alaani loka-/syyskuussa oppisopimuksella ja olin onneni kukkuloilla. Jaksoin tehdä hommani ja kävin jopa lähijaksoilla aina kun oli rahaa ja muistin seurata wilmasta lukujärjestystä.
Oppisopimus loppui kuitenkin lyhyeen kun ratsastuskoulu missä olin töissä, lopetti toimintansa. Onneksi ystäväni tuli hätiin ja otti minut töihin, mutta koulutussopimuksella.
Oppisopimus- ja koulutussopimuksella on eronsa, oppisopimuslainen saa palkkaa ja koulutussopimuksella työskentelevä on täysipäiväinen opiskelija eli on pärjättävä opintotuella sekä lainalla.
Noh, tällä alalla palkka on n.7€/h eli rahatilanne on parempi koulutussopimuksella. Oppisopimuksen aikana minulla oli hevonen ystäväni tallissa mistä maksoin 400€/kk miinus iltatalliit jne avustukset mitä tein tarvittaessa.
Kun aloitin ystäväni luona koulutussopimuksella, oli minulle hevosen karsinapaikka ilmainen. Kyseinen hevonen lopetettiin ja ilmainen tallipaikkaa siirtyi toiseen hevosen puolikkaaseen mikä oli kimppahevonen, mistä maksoin ennen lopetusta 200€/kk.

Hyviä diilejä ja mahtava paikka missä työskennellä.

Pämpämpää, unohdin seurata wilmaa. En ole käynyt lähijaksoilla, mutta siihempä ei muutenkaan olisi ollut varaa. Moodle, mistä näkee oppimateriaalin jne, oli jumittunut vuoteen 2013, silloin kun viimeksi opiskelin alaa joten sieltä en nähnyt mitään. Lukuisista pyynnöistä huolimatta moodela ei ole päivitetty nykyhetkeen.

Olen ollut nyt sairaslomalla, ei niinkään mielenterveyden takia, syytä en tänne halua laittaa, mutta kyse on operoinnista minkä takia en kolmannella saikku viikolla päässyt ulos kotiovesta muutamaan päivään. Operointi oli raskas fyysisesti että henkisesti. Henkisellä tasolla olin rikki jo ennen operointia, siinä syssyssä oli mukana vielä ero 4vuotisesta suhteesta kihlatun kanssa sekä tietty muutto uuteen asuntoon ja muuton takia paperi asiat sun muuta fakin kela ja Sossu hakemukset.

Nyt kun olen työkykyinen, en pääsekkään takaisin töihin. Työ on ollut parasta mielialalääkettä. Nyt en pääse jatkamaan mihin jäin. Ymmärrän pointin, en ole ollut lähijaksoilla ja näytöt ovat jääneet tekemättä. Näytöt ovat jääneet koska en tiedä mistä ne katsotaan, Wilmaan tullut välillä viestejä "jäikö näyttö välistä, tule tekemään se silloin ja silloin", juuri silloin kun en päässyt paikalle.

Viime kerran kun olin lähijaksolla, lukujärjestykseni oli vituillaan. Päivät olivat väärin, minun olisi pitänyt olla jo maanantaina paikalla mutta kun lukujärjestyksessä luki ke-pe, olin silloin paikalla. Noh, etsin luokkaa missä piti olla, ei ketään paikalla. Kysyin SIIVOOJALTA, missä muut. Hänen kauttaan sain opettajan kiinni kuka valotti asiaa, että olisi pitänyt olla jo maanantaina ja hevonen mukana, että muu ryhmä oli menossa juuri ratsastamaan. Minä jouduin sitten menemään ravitallin puolelle tekemään jo tuttuja asioita, ok, opin luokki valjastuksen. Kaikki muu oli tuttua 10 vuotiaasta likasta alkaen.

Mites nyt, vastuuopettaja, joka sivuutti avunpyyntöni ja heti diagnoosi paperit saatuaan ehdotti opintojen keskeytystä kunnes voin paremmin. OIKEASTI?! Painotin viestissäni vielä että olen työkykyinen.
Nyt en sitten pääse töihin saikun jälkeen ja opettaja juuri vain ilmoitti että koululla on oltava silloin ja tehtävä näyttöjä mihin minulla ei ole mitään mahdollisuuksia koska en ole saanut niihin edes opetusta.
Minulla on eläimiä ja annettiin kolme päivää etsiä niille neljäksi päiväksi hoitaja. Minulla ei ole rahaa juuri nyt ostaa juna/bussilippuja ja mennä kouluun.

Joudun alkaa nyt maksamaan tallivuokraa "ilmaisesta tallipaikasta" mistä oli suullinen sopimus. Mielestäni on väärin muuttaa sopimuksia ilman toista osapuolta.
Ymmärrän tallin huonon tilanteen, mutta asiasta voisi keskustella, eikä ilmoittaa että hei nytpä tehdään näin. Joudun täten luopumaan kurssihevosestani mikä on suuri osa valmistumistani.
Mitä muuta? Nyt kun olen lomalla, olen NYT VASTA saanut tietää missä on parannuksen varaa, mitä olen tehnyt väärin ja että olen mukamasti käyttänyt pomoani hyväksi ja hänellä on paha mieli. Ensinnäkin, jos alkeistunneista tulee sanomista, miten päivä etenee olisi siitä kiva kuulla HETI niin asioihin osaisi edes vaikuttaa...

Mietin vakavasti alan vaihtoa. Nyt kun lähijaksoille on vaikea mennä, ei ole rahaa, elukat tarvii hoitajaa kun menee koululle. Ihan vaan että saisin jonkin tutkinnon. Sellanen mikä olisi omalla paikkakunnalla jotta siellä tulisi käytyä ja ei tarvitsisi stressata pidemmistä matkoista taikka eläimien hoitajista.
Olen juuri päässyt mielenterveyteni kanssa balanssiin että kykenen toimimaan päivittäin ja käymään töissä. Nyt tämä kaikki loppuisi jos hyllyttäisin opintoni ihan vaan sentakia että tuntuu kun koko koulu vittuilisi päin naamaa eikä jalua auttaa.
Vajoaisin taas masennukseen, maniaan. En saisi tehtyä mitään. Nukkuisin, itkisin. Tuntisin itseni saamattomaksi paskiaiseksi niinkuin joskus olin.

Niin, taidan vaan vaihtaa alaa. Tähän kouluun en enää ikinä mene jos tämä menee taas tähän.